Rasti ruutuun: Ensiasunnon osto!

Vielä joitakin vuosia sitten ajatus omaan asuntoon sitoutumisesta tuntui rajoittavalta. Päässä pyöri ajatusruletti, jossa kaikki mahdollisesti elämän varrella vielä eteen tulevat vaiheet heittävät kaiken päälaelleen: miten voin lopulta tietää, missä haluan asua tai mitä työrintamalla tapahtuu. Tuntuu, että ajallemme tyypillistä on se, että sitoutumista vaativien ja pitkänäköisten valintojen tekeminen on haastavaa. Ja tällaisten valintojen kategoriaanhan kuuluu myös ensimmäisen oman asunnon osto!

Idea omasta asunnosta alkoi kuitenkin kyteä, kun havahduin siihen, että nykyisen vakituisen työtilanteen (ja ehkä piirun verran stabilisoituneen elämäntilanteen) myötä huomasin, että viivan alle jää mukavasti, eikä rahojen tilillä makuuttamisessa tietenkään ole mitään järkeä. Asunnon omistaminen lakkasi hirvittämästä ja aloin nähdä oman asunnon ostamisen hyvänä ja turvallisena sijoituksena: varsin perusteltuna etappina omassa elämässä.

Myös muutto Tampereelle toimi yhtenä siirtymävaiheena. Aloin käyttää aikaani sen täydellisen asunnon löytämiseksi: kartoitin markkinoita ja ylipäänsä kaikkea asuntokaupantekoon liittyvää. Arvioin eri asuinalueita ja kartoitin budjettiini sopivia asuntotyyppejä. Mietin tarvitsemiani palveluita, liikenneyhteyksiä ja harrastusmahdollisuuksia. Lopulta etsintä tuotti tulosta ja löysin sen juuri omiin tarpeisiini soveltuvan unelmakodin – en siis pelkästään asuntoa, joka olisi kannattava sijoitus. Pyynikiltä, vanhasta trikootehtaasta löysin kohteen, joka tuntui alusta asti jotenkin oikealta. Se ei tarjonnut pelkkiä hengettömiä seiniä, vaan asumista, johon suhtauduin alusta asti ”tunteella”. Rakennuksella on historia ja se on täydellisen uniikki.

 

pyynikin trikoo asunto

Sijainti: Tampere & Pyynikki

No Tampere – tätä ei varmaankaan tarvitse enää edes perustalla? Tampere on jo useamman kerran valittu Suomen parhaaksi paikaksi asua, viimeisimpänä tästä taisi kirjoittaa juuri Ilta-Sanomat. Itse ajattelen, että Tampereen suosio selittyy sillä, että Tampere on juuri sellainen kaupunki, jonne voi muuttaa – ja jäädä. Pysyvä kotipaikka, joka taipuu erilaisiin elämäntilanteisiin kuitenkaan mitään pois rajaamatta. Yhä kasvava ja monipuolistuva määrä palveluita sekä upea ja mahdollistava sijainti kahden järven välissä.

Viime vuosina on myös tuntunut, että yritys- ja työpaikkarintamalla pöhinä käy vahvasti myös Tampereen suuntaan. Esimerkiksi konttoreita perustetaan Helsingin lisäksi paljon myös tänne, ja toteutuessaan uusi nopea junaratayhteys lähentää Tamperetta ja Helsinkiä entisestään. Tampere on siis selkeästi muuttovoittoinen kasvukeskus, joka kehittyy aimo harppauksin. Itselle rakkainta Tamperetta ovat aina edustaneet Pyynikin ja Pispalan seutu. Pyynikillä on vahva omaleimainen roolinsa tamperelaisten vapaa-ajanviettopaikkana. Pyynikinharjuhan on luonnonsuojelualuetta, eikä toista samanlaista ei löydy näin läheltä keskustaa.

Jo nyt Pyynikiltä löytyy palveluita ja tekemistä – Rosendahlin ranta aktiviteetteineen, Varalan urheiluopisto sekä Pyynikinharjun munkkikahvila, ja jatkossa alue ja sen palvelut tulevat kehittymään vielä lisää. Pyynikkihän on lopulta myös oikeasti tosi lähellä keskustaa, vaikka väliin kuulee muuta väitettävän! Jos minulta kysytään, se on vaan se pienen mäennyppylän nousu, mikä siinä hämää! Itse kuljen puolet vuodesta tyypillisesti pyörällä ja toisen puolikkaan julkisilla. Matka uusilta asuinnurkilta keskustaan on pyöräillen jotakuinkin 15 minuuttia. Pyynikille kulkee TKL:n bussilinja 25, jolla matka Keskustorille on 10 minuuttia. Puolentoista kilometrin mittaisen matkan Hämeenpuistoon toki nyt vaikka käveleekin hujauksessa!

PS. Pyynikillehän pääsee nykyään myös sähköpotkulaudoilla, mikä on ihan täydellinen extempore-liikkumismuoto! Luulen, että porukka kulkeekin varmasti kesäisin potkulaudoilla esim. Rosendahlin rantaan ja takaisin. Voi kesä, tule jo!

 

pyynikin trikoo asunto

Rakennusvuosi & Asunnon ikä

Jos asunnon etsimisen alkuvaiheessa oli vielä paljon asioita auki, niin yksi asia oli kuitenkin varma: halusin asunnon, jossa ei tarvitsisi rempata mitään. Tuntui, että markkinoilla oli paljon asuntoja, joissa oli uusittu asioita viimeisen 10 vuoden sisällä. Siispä suhteellisen tuoreita pintoja ja ratkaisuja (esim. keittiön kaapit tai kylppärin kaakelit), mutta kuitenkin usein sellaisia, jotka olisin itse halunnut päivittää ja vielä mieluiten ennen muuttoa.

Ja niin paljon, kun natisevat lankkulattiat ehkä ajatuksen tasolla ihastuttivatkin, rajautuivat potentiaaliset asunnot kuitenkin melko nopeasti uusiin asuntoihin. Uudiskohteesta ostettaessa ei tarvitse miettiä tulevia taloyhtiön julkkari- ja putkiremontteja, ja kustannukset ovat sen myötä tiedossa. Myös asunnon varustelutaso on ajanmukainen, mikä mahdollistaa huolettomamman asumisen. Moderni talotekniikka lisää asuinmukavuutta ihan perusjutuissa aina vetävistä ikkunoista pyykkien kuivumiseen.

Asunnon hinta

Aika pitkään ajattelin itsekin, että vuokralla asuminen toimii omalla kohdallani hyvin, eikä omistusasunto tuntunut kiinnostavalta ajatukselta. Paikkakunnan vaihdoksen realisoiduttua kurkkasinkin vielä sekä vuokra- että omistusasuntojen hintatasoa. Itsehän olin siitä kiitollisessa asemassa, että olin muuttamassa Helsingistä Tampereelle, ja hintataso tuntui sen vuoksi ”virkistävän mahdollistavalta.” Arvioin eri asuinalueita ja sitä, millaista arvokehitystä niillä sijaitseville asunnoille on lupa odottaa.

Vaikka asuntojen arvonnousun onkin arvioitu hidastuvan, vaikuttaa asunnon alue kehitykseen paljon. Itse uskon, että Pyynikki kuuluu asuinalueena ehdottomasti vahvistuvien alueiden piiriin: harjumetsän ja Pyhäjärven väliin sijoittuva alue näin lähellä Tampereen keskustaa vastaa sekä urbaanin kaupunkieläjän että tilaa ympärilleen kaipaavan tarpeisiin.

Näin ollen voinkin luottaa siihen, että asunnolle löytyy kysyntää myös siinä tapauksessa, jos haluan jättää sen sijoitusasunnoksi tai myydä pois. Taloyhtiö, josta oma asuntoni on, rakennetaan omalle tontille. Tampereen uudiskohteisiin tutustuessani huomasin, että täällä asuntoja rakennetaan paljon nimenomaan vuokratonteille. Kauppalehtihän tituleerasi Tamperetta jo Suomen vuokratonttipääkaupungiksi (8/10:stä uudesta asunnosta on vuokratontilla). Nämä vuokratonteille rakennettavat asunnot näyttivät tietysti asuntoa etsivän silmään nopealla vilauksella ihanan edullisilta, mutta niihin liittyy myös se fakta, että vuokratontin maksuista kertyy vuosien saatossa yllättävänkin suuri kustannus ja jos vuokratontissa ei ole esimerkiksi lunastusoikeutta lainkaan, voivat vuokrankorotukset olla suuriakin.

pyynikin trikoo asunto

Asunnonostajan fiilikset – yhteenveto

Ensimmäisen oman asunnon etsiminen oli tietysti sekä jännää että kuluttavaa, eikä aina voinut välttyä ajatukselta siitä, ovatko omat kriteerit asunnolle liian korkeat. Asuntovahti lauloi, ja aina kun haarukkaan jäi joku omaan tarpeeseen sopiva asunto, piti rynnätä selailemaan asunnon tiedot ja kuvat läpi. Näytöillä ja esittelyissä tuli ravattua vähän liikaakin. Lopulta onneksi silmä harjaantui ja pystyin paremmin jo pelkän ilmoituksen perusteella haistelemaan, kannattaako Helsingistä lähteä Tampereelle näyttöä varten.

Mutta kuten sanottu, niin sen vaan tuntee, kun oikea osuu kohdalle. Uudiskohteiden markkinoinnissa käytetään nykyään paljon jo tosi hyvälaatuisiakin havainnekuvia, mutta silti niistä on usein hankala aistia valmistuvan asunnon tunnelmaa. Mitä tulee Pyynikin Trikoon asuntoihin, olivat lähtökohdat tiiliseinineen päivineen jo sen verran hyvät, että halusin katsoa kortin loppuun. Kun pääsin käymään valmistuneessa malliasunnossa ensimmäisen kerran, olin varma siitä, että tehty päätös oli oikea.

Julkaisu toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Pyynikin Trikoon kanssa.